Hyvinvointi työn murroksessa – sinä projektipäällikkönä

Työhyvinvointi on kokonaisuus, jonka muodostavat työ ja sen mielekkyys, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Työhyvinvointia lisäävät esimerkiksi hyvä ja motivoiva johtaminen sekä työyhteisön ilmapiiri ja työntekijöiden ammattitaito. Työhyvinvointi vaikuttaa työssä jaksamiseen. Hyvinvoinnin kasvaessa työn tuottavuus ja työhön sitoutuminen kasvavat ja sairauspoissaolojen määrä laskee. Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2016)

Digitalisaatio, globalisaatio, väestörakenteen muutos, kaupungistuminen, ilmastonmuutos, automaatio, robotit, tekoäly, jakamis- ja alustatalouden kehitys, epävarmuus, itseohjautuvuus, hektisyys, sisäinen motivaatio, monipuolisuus, freelancer, joustavuus, verkostoituminen, jatkuva oppiminen, kriittisyys, itsensä johtaminen, luovuus. Yksi sana, joka kuvaa näitä kaikkia sanoja on tulevaisuus.

Tulevaisuudessa ihmisen oma ajattelu korostuu entistä enemmän toimialasta riippumatta. Konemaiset, rutiininomaiset työt, siirtyvät pikkuhiljaa kehittyneen teknologian vastuulle. Ihmisten tehtäviksi jäävät sellaiset työt, joihin koneet eivät pysty. Ihmisiltä siis tullaan vaatimaan enemmän, työn haastavuus kasvaa. Töitä voi tehdä missä vain ja milloin vain, jolloin työntekijän täytyy osata varmistaa oma jaksamisensa, hyvinvointinsa ja osin myös työturvallisuutensa ja työterveysosaamisensa. Työtä ei siis tehdä enää tulevaisuudessa paikka- tai aikasidonnaisesti, projektiluontoiset työt lisääntyvät ja freelancer-tyyppinen työ yleistyy. Nämä tulevaisuuden elementit tuovat paineita työhyvinvoinnin hallinnointiin.

Miten taklata kaikki eteen tulevat haasteet? Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin mukaan korkea koulutus, sivistys ja osaamiseen panostaminen ovat tärkeää hyvinvoinnin ja kasvun kannalta – osaaminen on tunnistetusti paras turva epävarman tulevaisuuden kannalta. LähiTapiolan ja Elon raportissa ehdotetaan psykologin palvelujen ja mindfullnessin kaltaisten työkalujen lisäksi resilienssikoulutusta. Resilienssin, toisin sanoen muutosjoustavuuden, kehittäminen voisi olla tarpeellinen työkalu työelämän kiihtyvässä muutoksessa työtä tekeville ihmisille. Vincitin toimitusjohtajan mukaan työhyvinvointi taas lähtee työntekijästä itsestään sekä yrityskulttuurista. Konkreettisemmiksi tekijöiksi hän määrittelee avoimen palkkamallin, kaksitasoisen organisaatiomallin sekä yrityksen sisäiset ja ulkoiset valmentajat. Turunsanomat listaa hyvinvointitekijät viiden HR-asiantuntijan mukaisesti seuraavasti: työntekijän oma aktiivisuus, työnhyvinvointi tulee nähdä kokonaisvaltaisena osana elämää niin työntekijän itsensä kuin HR-osasto näkökulmasta katsottuna, työn merkityksellisyys ja arvokkuus, itseohjautuvuus, liikunta, uni, terveellinen ruoka, jatkuva kehittyminen sekä datan analysointi HR-yksiköissä.

Mielestäni jokaisen tulisi laatia oma yksilöllinen hyvinvointisuunnitelma käyttäen apuna edellä mainittuja hyvinvoinnin työkaluja. Keksitkö lisää hyviä työkaluja? Tämän jatkuvan hyvinvointiprojektin päällikkö olet sinä. Suunnitelman toteuttaja olet sinä. Työnantajan tärkeä rooli tässä projektissa on luoda riittävä tuki sekä mahdollisuudet ja edellytykset projektin onnistumiselle. Olemme kaikki yksilöitä, vain sinä voit tietää mikä edistää parhaiten henkistä ja fyysistä terveyttäsi. Mikä on, ja tulee olemaan, sinun avaimesi hyvinvointiin? Kerro se myös muille.

Silvia Peltoniemi

 

Lähteet:

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderin esitys talousneuvostossa 13.4.2016

Hyvä paha digitalisaatio. DNA Business. Youtube, 2017

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista. Työeläkeyhtiö Elo & LähiTapiola. 2016

Sosiaali- ja terveysministeriö, 2016

2 vastausta artikkeliin “Hyvinvointi työn murroksessa – sinä projektipäällikkönä”

  1. Uskon pehmeisiin taitoihin ja empatiaan. Ne edistävät tervettä kanssakäymistä niin liike-elämässä kuin muualla arjessa. Aitoon ja huomioonottavaan läsnäoloon ei tekoäly vielä pysty.

    Liked by 3 people

  2. Vastuu itsestä ja itsensä johtaminen ovat yhä tärkeämmässä asemassa tulevaisuudessa, jossa työmaailma pirstaloituu vauhdilla. Myös yritysten HR-strategioiden resilienssin merkitys kasvaa, sillä johtajat tarvitsevat jatkossa uusia työkaluja yhä hajautetumman liiketoiminnan johtamiseen. Auktoritäärinen johtaminen, pahimmillaan pelkojohtaminen, on mennyttä aikaa. Oman työn merkitykselliseksi kokeminen ja työhyvinvoinnin varmistaminen ovat avainsanoja. Itseohjautuvat, motivoituneet työntekijät ja kannustava organisaatiokulttuuri ovat merkittävä kilpailuvaltti. Nyt ja tulevaisuudessa.

    Liked by 2 people

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s