AJANHALLINNAN SUUNNITTELU APUNA TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISESSA

Tavoitteet ovat tärkeitä monella elämän alueella ja jotta tavoitteet saavutetaan mahdollisimman hyvin, olisi tavoitteiden hyvä olla selkeästi määriteltyjä, realistisia sekä aikaan sidottuja. Selkeä tavoite, tehtävien jaksotus sekä aikataulutus tuovat tavoitteisiin virtaviivaisuutta ja auttavat saavuttamaan haluamat asiat ja unelmat. Tavoitteiden asettaminen liitetään yleensä läheisesti menestymiseen. Menestymistä on tosin eriasteista ja jokainen kokee menestymisen eri tavalla. Tavoitteiden määritys itsensä johtamisessa liitetään myös työn hakuun sekä uralla etenemiseen.

Monet ihmiset eivät kuitenkaan toteuta tavoitteitaan tai haluamiaan asioita, joka johtuu usein ajan puutteesta. Monen mielestä vuorokauden tunnit eivät riitä asioiden toteuttamiseen ja vievät liikaa aikaa. Silti löytyy kuitenkin ihmisiä, jotka tuntuvat olevan hyvinkin tehokkaita ja saavuttavat erittäin paljon.

Tärkeä osa itsensä johtamista on ajanhallinta.  Ajankäyttöä suunnitellessa on tärkeää suunnata omaa toimintaa niitä tavoitteita kohti, mitä halutaan saada aikaiseksi. Ajanhallinta pitää sisällään sekä työ – että vapaa-ajan. Ajankäytön hallinnassa tehtävien priorisointi sekä vapaa-ajan järjestäminen ovat toteutuessaan toimivaa itsensä johtamista. Päiviä ei kannata aikatauluttaa aivan täyteen, sillä aikaa ei voi hallita, mutta omia valintoja voi. Kiire syntyy yleensä ajankäytön yli-tai aliarvioinnista. Kiireessä tehokkuus voi kärsiä ja monesti vapaa-aika unohtuu.

Ajanhallinnan suunnittelussa on hyvä tiedostaa etukäteen mitä päivä, viikko tai kuukausi pitää sisällään ja varata erityinen aika tärkeimpien asioiden hoitoon. On myös hyvä huomioida, ettei laajoja ja tärkeitä tehtäväkokonaisuuksia tarvitse suorittaa kerralla, vaan näitä on hyvä jakaa pienempiin osa-alueisiin ja aikatauluihin, jolloin tehtävän suorittaminen on mielekkäämpää ja hallitumpaa. Määrittelemällä ja panostamalla asioiden tärkeysjärjestyksen ja keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan saavutetaan yleensä tavoitteet laadukkaammin ja nopeammin kuin tekemällä montaa asiaa samanaikaisesti. Pahimmassa tapauksessa monen asian yhtäaikainen tekeminen voi johtaa siihen, että ei saa valmiiksi ainuttakaan tavoitettaan. Kalenteriin on hyvä jättää myös joustovaraa yllättäviä tilanteita varten. Näin olemassa olevat suunnitelmat eivät kaadu niin helposti.

Jokaisen olisi varmastikin välillä hyvä miettiä, mihin oma aika todellisuudessa kuluu, jos tuntuu siltä, ettei saa mitään aikaiseksi. Kiinnittämällä huomiota päivittäin ajan kulumiseen, voi löytää yllättäen päivästä hetkiä, joita voisi hyödyntää paremmin. Usein iso syy sille miksi tavoitteet eivät toteudu on se, koska niiden eteen ei tehdä mitään. Jo pelkästään tavoitteiden kirjaaminen ylös voi auttaa asiaan. Itsensä johtaminen on realististen tavoitteiden asettamista ja pyrkimistä kohti näitä tavoitteita asetettujen aikataulujen avulla.

-Hanna

2 vastausta artikkeliin “AJANHALLINNAN SUUNNITTELU APUNA TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISESSA”

  1. Nyt ollaan asian ytimessä! Itken täällä lähes verisiä kyyneleitä, kun mietin, että miksi tämä on NIIN VAIKEAA! Olen ihan fiksu, tavallinen ihminen, joka pyörittää lapsiperhearkea, parisuhdetta, työtä ja koulua ja piiloudun jatkuvasti ”aika ei riitä” -savuverhon taakse. Se rationaalinen minä kyllä tietää paremmin, mutta itsesäälissä piehtaroiminen vaan on vissiin kivempaa 🙂

    Liked by 1 henkilö

  2. Hyvä muistutus Hanna! Itse huomaan jatkuvasti yliarvioivani sen mitä voin saada aikaan esim. päivässä. Siitä syntyy sitten riittämättömyyttä ja tuskaa, kun seuraavan päivän tekemiset siirtyvät, tai asiat jää yksinkertaisesti tekemättä. Teen jatkuvasti töitä itseni kanssa kehittyäkseni tässä. Käytännön apuna on ollut kalenterin Task-toiminto, ja näille tehtäville realistisen ajan varaaminen. kalenterista (ja vieläpä hyvissä ajoin, ennen kuin kalenteri on täyttynyt palaverikutsuilla).

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s