Muutos kohti kiertotaloutta

Sijoittajat voivat toimia muutoksen keskeisinä vauhdittajina.
Sijoittajat tulevat tästä eteenpäinkin etsimään parasta mahdollista tuottoa, ja tämä tuotto löytyi jo viime vuosikymmenellä monesti juuri kiertotalouden liiketoimintamalleja ymmärtävien muutoskykyisten yritysten suunnalta.

Olemme tottuneet omistamaan kaikki fyysiset hyödykkeemme. Auto, polkupyörä, kodinkoneet, työkalut, tietokone, puhelin jne. Monia niistä vaihdamme uuteen jopa parin vuoden välein. Nämä hyödykkeet mahdollistavat meille monia asioita, kuten kommunikoinnin toisten ihmisten kanssa, liikkumisen, työnteon tai viihtymisen. Olemme valmiita maksamaan näistä asioista. Kun päivitämme laitteemme uuteen, voi vanha laite olla vielä käyttökelpoinen tai sitten ei. Ehkä kierrätämme meille vanhaksi jääneen laitteen, tai ehkä vain unohdamme sen kaapin tai laatikon perälle. Näiden tuotteiden valmistajan tai myyjän ei kannata tehdä tuotteista kovinkaan pitkäikäisiä tai kestäviä, sillä näin ostamme uuden nopeasti. Entä jos sen sijaan vuokraisimme hyödykkeet ja ostaisimme näiden tuoman hyödyn palveluna? Tilanne muuttuikin nyt täysin erilaiseksi valmistajan ja vuokraajan kannalta. Nyt hyödyke kannattaakin tehdä mahdollisimman kestäväksi, korjattavaksi ja pitkäikäiseksi kun hyödykkeen pitkä käyttöikä tuo käyttäjän maksamaa vuokratuloa valmistajalle niin kauan kun hyödyke on käytössä. Kun lopulta vanhentunut ja käytöstä poistunut hyödyke voidaan myös kierrättää ja käyttää sen materiaalit uusien kestävien hyödykkeiden valmistamiseen, olemme jo lähellä kiertotalouden keskeisiä elementtejä: ”Tuote palveluna-ajattelu, tuote-elinkaaren pidentäminen, resurssitehokkuus, uusiutuvuus ja kierrätettävyys.”
Kiertotaloudellinen ajattelu on kokonaisvaltainen muutos koko yhteiskunnan toimintaan aina raaka-aineiden tuotannosta ja prosessoinnista kauppaan ja kuluttamiseen asti.
Valtaosa nykyisistä yrityksistä ei ole rakennettu kiertotalouden periaatteita noudattaen, eikä siirtyminen uuteen ajattelutapaan ja prosesseihin ole helppoa. Vanha, maapallon rajallisia raaka-aineresursseja liikaa kuluttava liiketoimintamalli on valitettavasti usein myös edelleen se kaikista tuottavin. Erilaisia päästökauppasopimuksia on olemassa, mutta esimerkiksi puhdasta vettä ja ilmaa saa edelleen käyttää usein rajattomasti ilman minkäänlaisia maksuja. Näin laajat muutokset vaativat hyvin laajaa globaalia yhteistyötä, jolloin asiat muuttuvat usein hyvin hitaasti. Sijoittajat voivat toimia muutoksen keskeisinä vauhdittajina. Sijoittajat tulevat tästä eteenpäinkin etsimään parasta mahdollista tuottoa, ja tämä tuotto löytyi jo viime vuosikymmenellä monesti juuri kiertotalouden liiketoimintamalleja ymmärtävien muutoskykyisten yritysten suunnalta. Vai mitä sanotte esimerkiksi suoratoistopalvelu Netflixistä? Tuote palveluna-liiketoimintamallin omaava tuotteensa digitalisoinut yhtiö tarjosi omistajilleen viime vuosikymmenellä 4118% tuoton! Vertailuna yhdysvaltalainen S&P 500-indeksi tuotti samalla ajanjaksolla 189%.

Etsittäessä kiertotalouden liiketoimintamallien tuomia huokeita tuloksia ei edes tarvitse lähteä Atlantin toiselle puolelle, sillä Helsingin pörssin viime vuosikymmenen parhaan tuoton tarjosi vahvasti uusiutuviin polttoainejalosteisiin panostava Neste. Tämä kotimainen toimija tarjosi sijoittajilleen noin 900% tuoton. Kvartaalitaloudelle ominainen lyhytaikaisten tuottojen ja osingonmaksukyvyn suosiminen on ongelmallista niille yritykselle, joiden johto haluaisi pelata ”pitkää peliä” eli katsoa tulevaisuuttaa useiden vuosien päähän. Näiden yritysten on vaikea perustella sijoittajilleen investointeja resurssitehokkuuteen, joiden tuotto realisoituisi vasta viiden tai jopa kymmenen vuoden päästä. Moni toimiala muuttuu myös niin nopeasti, että kauas eteenpäin on ylipäätänsä hyvin vaikea nähdä. Lyhytaikaisten tuottojen hakemisesta huolimatta asenteet ovat muuttumassa, kun erilaiset vastuullisuustekijät ovat jatkuvasti tärkeämpiä myös sijoittajien silmissä. Maailman suurimmat rahastoyhtiöt tarjoavat vastuullisia sijoitustuotteita, koska niiden asiakkaat haluavat niitä. Suomestakin löytyy tänä päivänä useita nimenomaan kiertotalouteen keskittyviä rahastoja, jotka ovat olleet erittäin suosittuja. Suunta on selvä ja tahti kiihtyvä. Väitän, että sijoittajien vastuullinen raha tulee olemaan keskeisin muutostekijä kiertotalouden tulevaisuuden edistyksessä.

#kiertotalous #esg #vastuullinen sijoittaminen

Aki Kauhanen

close up photo of person holding lensball
Photo by Mac Mullins on Pexels.com

Julkaissut Kasvujohtaminen Laurea Masters

Opiskelemme Laurean YAMK kasvujohtamisen koulutusohjelmassa. Pyrimme löytämään käytännön keinoja luoda tervettä kasvua. Kasvatamme omaa asiantuntijuuttamme innostaen ja innostuen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: