Kestävä kasvu, liiketoiminnan ja yhteiskunnan pitkäaikaisen menestyksen avain

”Kestävä kasvu voidaan ymmärtää toistettavissa olevana kasvuna, joka on eettistä ja vastuullista olemassa olevien yhteisöjen lisäksi myös niille yhteisöille, jotka syntyvät yhteiskuntaan tulevaisuudessa”

Heinäkuussa 2019 Suomi otti kolmannen kerran vastaan kiertävän puheenjohtajuuden Euroopan Unionin neuvostossa. Suomen puheenjohtajakauden prioriteetit korostivat yhteiskunnan kestävää kehitystä ja kasvua.

Kuten viimeisten vuosien asenneilmaston kehityksestä voimme arvata, Euroopan Unionin olemassaolon oikeutus ei ole itsestään selvä – Suomen EU puheenjohtajakauden ohjelmassa mainitaankin, että EU:n oikeutus tullaan lunastamaan luomalla sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää hyvinvointia.

Myös Suomen työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on pitkäjänteisen kasvupolitiikan hahmotus, joka ulottuu yli hallituskausien. TEM työskentelee aktiivisesti edistääkseen kansakunnan hyvinvointia tukevaa talouskasvua ja pyrkii kannustamaan suomalaisia tavoittelemaan kestävää talouskasvua. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemassa Kasvun agenda -asiakirjassa hahmotellaan kestävän kasvun keskeisimpiä kulmakiviä.

Kestävän kasvun agendan kulmakivistä yksi liittyy Suomen puheenjohtajuuskauteen, jonka aikana pyrimme vaikuttamaan EU:n kehitykseen nostamalla esiin muun muassa kestävän kehityksen ja kiertotalouden, digitalisaation, kauppapolitiikan ja toimivammat sisämarkkinat. Keskeistä on pystyä hyödyntämään energian murros tukemalla kotimaisen energia-alan vahvuuksien kaupallista hyödyntämistä. Agenda alleviivaa tarvettamme menestyä globaalissa kilpailussa, jota tuetaan kansallista innovaatiopolitiikkaamme uudistamalla. Kestävän kasvun agendan kärjistä ensimmäinen on kääntää työn murros mahdollisuudeksi työ- ja elinkeinopolitiikan saumattomalla yhteensovittamisella. Työn murroksen lisäksi keskiössä on kaupunkien ja alueiden haastaminen yhteiseen kasvuun, jota tuetaan aluekehittämisen ja kaupunkipolitiikan uudistamisella.

Asiakkaat ja työntekijät ovat alkaneet enenevissä määrin vaatia yrityksiä kantamaan kortensa kekoon sekä ympäristövastuun että sosiaalisen vastuun osalta. Asenneilmaston muutos on korostunut viimeisten vuosien aikana ja yritysten on ollut pakko hyväksyä se fakta, ettei kestävyys ole pian unohtuva trendisana. Kestävä kasvu voidaan ymmärtää toistettavissa olevana kasvuna, joka on eettistä ja vastuullista olemassa olevien yhteisöjen lisäksi myös niille yhteisöille, jotka syntyvät yhteiskuntaan tulevaisuudessa. Kestävän kasvun tulee turvata samat tai paremmat toimintamahdollisuudet tuleville sukupolville. Globaalisti meidän tulisi pyrkiä tilanteeseen, missä vuosittainen kulutuksemme on enintään se määrä, mitä maapallomme pystyy samassa ajassa tuottamaan – tämä tarkoittaa, että globaalisti me olemme valtavan haasteen edessä.

Jotta voimme todella vastata globaaleihin haasteisiin, tulisi yhteiskunnan, yhteisöjen ja kansalaisten kyetä oppimaan uudenlaisia toimintamalleja. Meillä Suomessa on hyvä perusta, jonka päälle voimme lähteä rakentamaan kestävään kasvuun tähtäävää kehitystä. Uudenlainen kestävä resurssien käyttö vaatii teknologisten mahdollisuuksien, ja uudenlaisen osaamisen lisäksi erityisesti kykyä ja halua muuttua. Muutoskyvyn lisäksi meillä tulee olla kyky vaihtoehtoisten tulevaisuuksien ennakoimiseen ja ennustamiseen. Kestävän kasvun tavoittelu on todennäköisesti yksi suurimpia haasteita, joita nyky-yhteiskunnassa toimivat yritykset kohtaavat. Kestävän kasvun ja vastuullisten tuotteiden kysyntä vaikuttaa väistämättä liiketoiminnan ekosysteemeihin, joiden osana yritykset ja me yksilöt olemme. Yritysten johtajien tulee herätä siihen todellisuuteen, että kuluttajien tarpeet ja mieltymykset ovat muuttumassa – vastuullisen yrityksen tulee vastata kysyntään läpinäkyvällä tavalla tai nämä yritykset eivät enää tulevaisuudessa pysty pitämään kiinni markkinaosuuksistaan.

Yrityksen vaatimus vastuullisesta tuotannosta vaikuttaa vääjäämättä sen käyttämiin alihankkijoihin – koko arvoketjuun. Monisyisen arvoketjun tuotannon vastuullisuuden varmistaminen on kuitenkin edelleen kompastuskivi monelle yritykselle. Vastuun kantaminen, vaatimusten asettaminen ja niiden toteuttamisen varmistaminen sekä yrityksessä itsessään että koko sen arvoketjussa on johtamiskysymys. On hyvin helppoa asettaa vaatimukset itselleen ja kumppaneilleen. On täysin toinen asia elää ja hengittää arvoja vaatimusten takana ja johtaa omalla esimerkillään.

Noora Ruotsalainen

alternative alternative energy blade blue sky
Photo by Peter Leahy on Pexels.com

Julkaissut Kasvujohtaminen Laurea Masters

Opiskelemme Laurean YAMK kasvujohtamisen koulutusohjelmassa. Pyrimme löytämään käytännön keinoja luoda tervettä kasvua. Kasvatamme omaa asiantuntijuuttamme innostaen ja innostuen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: