Kiertotaloudessa pitää huomioida kaikki resurssit

Kiertotalouteen ei kuulu minkään osatekijän riistäminen ja täten myös tuottavan portaan jaksaminen työssä mahdollisimman pitkään, on tietenkin tavoiteltava tila.

Yhteiskuntamme pyrkii lisäämään kiertotaloutta ja sen tehokkuutta jatkuvasti. Luonnonvarojen rajallisuus tiedostetaan ja varat pyritään käyttämään mahdollisimman monipuolisesti ja tehokkaasti. Tehokkuudella tarkoitetaan myös sitä, että hävikkiä syntyy mahdollisimman vähän. Luonnonvarojen eli raaka-aineiden lisäksi kiertotaloudessa huomioidaan muutkin resurssit. Pyrimme käyttämään raaka-aineet tehokkaasti, mutta ihmiset eli työn tekijät, säästeliäästi. Tämän päivän työtahti on kova, joten onneksi olemme oppineet kuulostelemaan työn tekijöiden jaksamista. Kiertotalouteen ei kuulu minkään osatekijän riistäminen ja täten myös tuottavan portaan jaksaminen työssä mahdollisimman pitkään, on tietenkin tavoiteltava tila.

Kiertotalouteen kuuluu raaka-aineiden hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla ja yrityselämässä tämä saavutetaan yhteistyöllä. Ajatellaan, että raaka-ainetta saadaan tietty määrä ja yksi yritys jalostaa sitä ja käyttää tarvitsemansa. Jalostuksen lopputuotteen lisäksi syntyy monesti myös tuotetta, joka ei enää ole tälle yritykselle tarpeellinen. Tällöin ensimmäisen yrityksen lopputuotteesta jäänyt ”jäte”, voi olla toiselle yritykselle se tarvittava raaka-aine, jolloin se myydään eteenpäin. Seuraava yritys jalostaa sitä ja niin edelleen. Näiden yritysten valmistamat tuotteet myydään mahdollisesti yrityksille tai kuluttajille, jotka käytön jälkeen voivat kierrättää tuotteet. Jälleen uudelleenkäsittelyn jälkeen saadaan jollekin toiselle yritykselle käyttökelpoista raaka-ainetta.

Näin kiertotalous toimii. Yhden jäte voi olla toisen rikkaus. Jos materiaali on hyvin kierrätettävää ja se kestää muokkausta, voidaan tätä ympyrää jatkaa hyvinkin pitkään. Selkein hahmotettava asia voisi olla vaikka PET-pullojen kierrätys. Pullot on tehty uudesta muovista ja kierrätyksen jälkeen niistä tehdään taas uusia muoviesineitä. Ei enää kirkkaita pulloja, koska se ominaisuus on menetetty, mutta toisenlaisia tuotteita. Täten materiaali pysyy kierrossa mahdollisimman kauan.

Resurssien kierrättäminen yrityksissä voi olla aluksi haastavaa. Yrityksen johdon onkin hyvä varautua jo ennakkoon mahdollisiin vastoinkäymisiin ja miettiä erilaisia strategioita jo alkumetreillä. Kasvua voidaan hakea uusien tuotteiden innovoinnilla sekä yhteistyöllä eri yritysten kanssa, jolloin kaikkien intressit tulevat kuitenkin huomioitua. Voitaisiinko materiaalia jalostaa vielä lisää, jolloin saataisiin myytävä raaka-aine toiselle yritykselle? Yrityksen sisällä saadaan tehostettua eri toimintoja, kun koko henkilöstä saadaan aktivoitua ja motivoitua noudattamaan kestävämpää toimintatapaa.

Kiertotalouteen kuuluu myös liiketoimintamallien kehittäminen. Jos voidaankin myydä palvelua tuotteen lisäksi, tai pelkkää palvelua? Nämä voivat tuoda lisää kassavirtaa huomattavasti. Jotta uusia ideoita syntyy, on perinteisestä johtamisesta uskallettava päästää irti ja antaa ihmisten olla luovia. Uusista ideoista saadaan muovattua uusia tuotteita ja palveluita, jotka mahdollistavat kasvun. Tämä vaatii aikaa ja sinnikkyyttä, mutta pitkällä aikavälillä tuo tulosta. Tutkimusten mukaan työntekijöidenkin viihtyvyys ja jaksaminen työssä kasvaa, kun he saavat ”käsiensä jäljen” esiin.

Haasteena kiertotaloudessa yrityksen kannalta on ennakoiminen ja epävarmuus. Uusia tuotteita ja palveluita tulee sinnikkäästi jaksaa innovoida ja kannustaa hakemaan uusia ratkaisuja. Ratkaisut ja kasvu eivät tule ensimmäisellä yrityksellä. Tulee uskaltaa kokeilla, epäonnistua ja sitten kokeilla uudestaan.

Kaisa Luukka

Luonto, Earth, Kestävyys, Lehtiä, Nuolet, Varovaisuus

Kuva: https://pixabay.com/fi/users/annca-1564471/

 

 

 

 

Julkaissut Kasvujohtaminen Laurea Masters

Opiskelemme Laurean YAMK kasvujohtamisen koulutusohjelmassa. Pyrimme löytämään käytännön keinoja luoda tervettä kasvua. Kasvatamme omaa asiantuntijuuttamme innostaen ja innostuen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: