Fiksu itsensä johtaminen on työelämän tärkein taito

Älykäs itsensä johtaminen ei ole pikajuoksu, se on maraton. Se on jatkuvaa oppimista ja jatkuvaa uudistumista. Se on oppimista sisältäpäin. Onnea matkalle!

Taito johtaa itseään, on työelämän tärkein taito. Hyvää johtajuutta ja hyvää työkykyä ei voi olla ilman älykästä itsensä johtamisen taitoa. Jos emme osaa johtaa itseämme, emme osaa johtaa ketään muutakaan.

Pentti Sydänmaalakka toteaa teoksessaan Älykäs itsensä johtaminen, että  ”kaikki johtaminen alkaa itsensä johtamisesta, ja johtamisen opettelu tulisi aloittaa itsestä”. Jos johtamista haluaa opiskella tai siihen haluaa syventyä, aivan ensimmäisenä tulee kuitenkin oppia johtamaan itseään.

Itsensä johtaminen on nykypäivää ja osa yritysten johtamisjärjestelmää. Tämän taidon oletetaan olevan hallussa johtajilla ja esimiestyötätekevillä, mutta aivan yhtä lailla se tulee olla hallussa koko henkilökunnalla. Työelämä on entistä hektisempää, joten on kriittistä, että osaa johtaa, suunnitella ja toteuttaa omaa työtään ja yhdistää työelämän ja vapaa-ajan. Erityisesti asiantuntijatyössä, jossa on paljon suunnittelutyötä, on kriittistä, että osaa suunnitella ja johtaa omaa työtään. On pystyttävä poimimaan jyvät akanoista, eli tärkeät ja kriittiset työtehtävät, kaikenlaisten ja monesta paikasta tulevien, vaatimusten keskeltä. Hyvää johtajuutta on myös se, että pystyy kieltäytymään tai jättämään tekemättä jotain työtehtäviä. Tällöin on kyettävä perustelemaan miksi päätyi kyseiseen ratkaisuun.

Hyvä itsensä johtamisen taito edellyttää kykyä asioiden kriittiseen tarkasteluun. On pystyttävä kyseenalaistamaan saatuja työtehtäviä ja on oltava omia näkemyksiä siitä, miten omaa työtään voisi tehdä tehokkaammin. On myös rohjettava kyseenalaistamaan sekä tehtyjä päätöksiä, että myös omia ajattelutapojaan. Pitää myös osata ”poisoppia”, eli uskaltaa luopua huonoista toimintamalleista. On myös kyettävä luopumaan omista rajoituksistaan ja kankeuksistaan.

Viisas itsensä johtaja on perillä omista arvoistaan ja toimii niiden mukaan. Kun toimii omien arvojensa mukaisesti, suurempikaan työkuorma ei tunnu niin raskaalta. Uskallan väittää, että sillä miten itseään johtaa, on merkittävä vaikutus hyvinvointiin. Työ kuin työ näännyttää tekijänsä varmasti, jos omaa aikaansa ei osaa hallita eikä omasta jaksamisesta osata pitää huolta.

Osa itsensä johtamisen taitoa on myös omien tunteiden käsittelykyky. Miten käsittelemme pettymyksiä ja miten käsittelemme onnistumisia? Huonoja aikoja tulee kaikille, virheitä sattuu ja näemme ja koemme ikäviä asioita. Osa itsensä johtamisen taitoa, onkin taito kyetä tunnistamaan, ilmaisemaan ja hallitsemaan tunteitaan. On kyettävä positiiviseen ajatteluun ja terveeseen itsearvostukseen, eikä vastoinkäymisten saa antaa lamaannuttaa. On oltava työkaluja nousta ylös ja selättää vastoinkäymiset. Mitä paremmin tuntee itsensä ja tunnistaa omat vahvuutensa ja kipukohtansa, sitä helpommin ja nopeammin kykenee kampittamaan tulevaisuudessa siintävät ongelmat ja kipukohdat.

Nopea ennakointi on avain ongelmien välttämiseen. On pystyttävä herkällä korvalla huomaamaan siirtymävaiheita ja näin osata välttää mahdollisia konflikteja. Pitää olla riittävää itseluottamusta ja itsetuntemusta, jotta uskaltaa lähteä omalta mukavuusalueeltaan pois, ja ottaa riskin uudistua. Pitää osata ihmetellä, esittää ääneen kysymyksiä, eikä aina hyväksyä ensimmäistä vastausta. Nämä kaikki ovat älykkään itsensä johtamisen perusjuttuja.

Sydänmaalakka kertoo, ettei itsensä johtamista opi kirjoja lukemalla tai kursseja käymällä. Näistä on toki hyötyä, erityisesti jos saa uusia näkökulmia omaan työskentelyyn. Itsensä johtamista oppii parhaiten kokemusten kautta. Kuitenkaan pelkät kokemuksetkaan eivät opeta vaan todellinen oppiminen tapahtuu itsereflektoinnin ja harjoittelun kautta. Itsereflektointi tarkoittaa syvällistä ja rehellistä itsearviointia.

Onko paras itsensä johtaja sellainen, jolta löytyy kokemusta erilaisista tilanteista ja joka on kyennyt ja aktiivisesti myös harjoittanut itsensä johtamista ja itsetutkiskelua, eikä ole vain paahtanut laput silmillä kyseenalaistamatta tai muuttamatta koskaan mitään? Entä vaadimmeko muutosta jostain ulkopuolelta tai  toiselta ihmiseltä, kuten omalta esimieheltä, työkaverilta, työpaikasta, kulttuurista, mutta olemmeko itse valmiita muuttamaan itseämme?

Sydänmaalakka mainitsee seitsemän itsensä johtamisen periaatetta, jotka tiivistän tähän loppuun. Nämä periaatteet ovat mainio ohjenuora jokaiselle työntekijälle ja johtajalle. Pitää olla nöyryyttä tunnistaa oma keskeneräisyys, herkkyyttä havaita asioida, itsekuria jatkaa ja olla kärsivällinen, uskallusta ja rohkeutta uudistua, kykyä olla aito ja rehellinen itselleen, keskittyä olennaiseen, pysähtyä ja löytää merkitys elämälle.

Älykäs itsensä johtaminen ei ole pikajuoksu, se on maraton. Se on jatkuvaa oppimista ja jatkuvaa uudistumista. Se on oppimista sisältäpäin. Onnea matkalle!

Etta Tuokkola, vastuullisen elintarvikehankinnan  asiantuntija, tuotepäällikkö

self care isn t selfish signage
Photo by Madison Inouye on Pexels.com

Julkaissut Kasvujohtaminen Laurea Masters

Opiskelemme Laurean YAMK kasvujohtamisen koulutusohjelmassa. Pyrimme löytämään käytännön keinoja luoda tervettä kasvua. Kasvatamme omaa asiantuntijuuttamme innostaen ja innostuen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: