Seikkailijasta muutosagentiksi

TED-talkeissa vierailevien asiantuntijoiden neuvot eivät vaikuta minusta monimutkaisilta. Asiantuntijoiden mukaan työntekijöitä tulisi kuunnella, ottaa heidät mukaan päätöksentekoon ja muutenkin osallistaa heitä miettimällä yhdessä ratkaisuja, inspiroida ja kannustaa heitä sekä tarjota muutoksen tueksi työkaluja ja jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia.

Olen asunut kahdeksassa eri maassa neljässä eri maanosassa. Ensimmäinen itsenäinen ulkomaan pyrähdykseni oli 17-vuotiaana vaihto-oppilaana Argentiinassa, jonka jälkeen olen muuttanut ulkomaille ja takaisin kuusi kertaa. Näin ollen, olen aloittanut alusta ainakin kaksitoista kertaa. Ulkomaankokemuksien ansiosta olen erittäin muutoksensietokykyinen ja nähtävästi tällaista elämäntyyliä harjoittaneena omaan runsaasti henkilökohtaista muutosvalmiutta. En sanoisi sen olevan aina helppoa ja varsinkin Suomeen paluut ovat olleet usein raskaita. Haastavuudestaan huolimatta (tai ehkäpä sen ansiosta) nämä kokemukset ovat olleet ensisijaisesti avartavia, opettavaisia, inspiroivia ja kasvattavia.

Valitettavasti muutoskokemukseni työelämässä eivät ole olleet yhtä positiivisia kuin reissuelämässäni. Olen päässyt kokemaan esimerkin huonosta johtamisesta, jossa toimitusjohtaja on kertonut yt-neuvottelujen aloittamisesta kesäjuhlapäivän aamuna. Olen myös kokenut johtamista, jossa jatkuviin organisaatio- ja henkilöstömuutoksiin ei tarjota työkaluja eikä tukea, vaan työntekijät ailahtelevat päämäärättömästi virran mukana ja pompotteluun uupuneet jäävät kukin vuorollaan sairauslomalle. Jatkuviin muutoksiin tottuu kyllä, mutta se aiheuttaa helposti kyynistymistä ja tyytymättömyyttä tehtävää ja työnantajaa kohtaan. Voisi kuvitella, ettei kukaan työnantaja haluaisi näin käyvän omassa organisaatiossaan, mutta miksi hyvää muutosjohtamista nähdään silti niin vähän? Mikä siinä on niin vaikeaa?


TED-talkeissa vierailevien asiantuntijoiden neuvot eivät vaikuta minusta monimutkaisilta. Asiantuntijoiden mukaan työntekijöitä tulisi kuunnella, ottaa heidät mukaan päätöksentekoon ja muutenkin osallistaa heitä miettimällä yhdessä ratkaisuja, inspiroida ja kannustaa heitä sekä tarjota muutoksen tueksi työkaluja ja jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia. Tähän tsemppaamiseen oiva henkilö on muutosagentti, joka voi olla organisaatiossa nimetty työntekijä tai ulkopuolelta tilattu taho. Silti tätä ei toteuteta useimmissa organisaatioissa. Miksi näihin asioihin ei tartuta kuin vasta kriisitilanteessa, toisin sanoen, pakon edessä?


Haluankin oppia ymmärtämään juurisyitä, miksi organisaatioissa ei toimita tai jos toimitaan, niin miksi ei toimita ajoissa ja oikein. Vankan perustan avulla, haluan oppia johtamaan itseäni ja tulevaisuuden työntekijöitäni ja kollegoitani muutoksessa. Miten tehdä muutoksesta kaikille innostavaa uuvuttavuuden sijasta? Millaista on osallistava ja inspiroiva johtaminen?

Olen aina halukas, kiinnostunut ja innostunut kehittymään ja kehittämään itseäni sekä ympäristöäni. Mielestäni ammattilaisena voi kehittyä vain, jos on valmis myös muuttumaan, enkä koe tätä lainkaan negatiivisena, päinvastoin. Vaikka tähänastisessa työelämässäni muutos onkin saanut negatiivisen sävyn, koen muutoksen ennen kaikkea positiivisena asiana, kasvun paikkana. En ole koskaan ymmärtänyt samanlaisuuteen, samaan kaavaan kangistumista, koska en koe sen johtavan mihinkään, oli kyse sitten henkilökohtaisesta tai työelämästä. Toisaalta tiedostan täysin ettemme ole yksilöinä samanlaisia ja on inhimillisempää olla juurikin se tuttuun ja turvalliseen takertuva. Tämä on itse asiassa ihmisen perusluonne: ihminen on ohjelmoitu tekemään ja ajattelemaan niin kuin aina ennenkin! Ihminen toimii näin vahvistaakseen hallinnantunnettaan, mutta muutoksessa käy usein päinvastoin. Muutos kuitenkin tulee tapahtumaan, halusimme sitä tai emme. Jos minulta kysyttäisiin, kumpi johtaa – muutos minua vai minä muutosta, valitsisin jälkimmäisen. Haluan oppia johtamaan muutosta strategisesti ja näin luoda otollisen kasvualustan uuden kehittämiselle. Toisin sanoen haluan olla kokonaisvaltainen muutosagentti, niin työssä kuin vapaalla.

Irene Anastasiadis, muuttuva tekijä

Julkaissut Kasvujohtaminen Laurea Masters

Opiskelemme Laurean YAMK kasvujohtamisen koulutusohjelmassa. Pyrimme löytämään käytännön keinoja luoda tervettä kasvua. Kasvatamme omaa asiantuntijuuttamme innostaen ja innostuen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: